maanantai 4. kesäkuuta 2012

Geelilakkaus - heikkojen kynsien pelastus

Onneksi nykynaisille kaikki mahdolliset vippaskonstit ovat sallittuja, mitä ulkonäköön tulee. Jos luoja ei luonut pitkiä ripsiä, tuuheita hiuksia tai pitkiä kynsiä, löytyy kaikkiin kauneustarpeisiin quick fix.

Itse olen hurahtanut täysin geeli- tai toiselta nimeltään kestolakkaukseen, jota kokeilin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten ja jolle olen aivan myyty. Se oli menoa heti ensimmäisestä kestolakkauksesta lähtien ja viimeiset puolitoista vuotta olen huollattanut kynsiäni tunnollisesti kolmen viikon välein.

Omat kynteni ovat super hauraat ja ilman vahvistusta aina aivan lyhyet. Geelilakka vahvistaa niitä juuri sen verran, että kynnet kasvavat huoltovälin aikana kivan pitkiksi ja pysyvät tasamittaisena ellei sen kummallisempia accidentteja satu matkan varrella.


Pidän erityisen paljon geelilakkauksesta etenkin siksi, että lopputulos näyttää ja tuntuu täsmälleen yhtä luonnolliselta kuin tavallinen kynsilakka, lakkaus vain on kiiltävämpi ja huomattavasti kestävämpi. Lakka ei myöskään tee kynnestä paksua, kuten rakennekynnet.

Suosittelen lämpimästi kaikille hauraiden ja lyhyiden kynsien kanssa taisteleville. Geelilakkauksella saan omat käteni ja kynteni pidettyä aina huoliteltuina.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Terveellinen iltapala

Välillä tuntuu vaikealta saada päivän mittaan kerättyä lautaselle sitä suositeltua puolta kiloa kasviksia. Varsinkin jos kiireessä tulee korvattua yksi tai kaksi ateriaa esim. proteiinishakella tai -patukalla. Jos aterioiden yhteydessä nautittujen kasvisten määrä on päivän mittaan jäänyt vähäiseksi, tuntuu illalla, että kroppa ihan huutaa niitä kaikkia vitamiineja ja kuituja, jotka päivän mittaan ovat jääneet saamatta. Korvien välissä? Todennäköisesti. ;).

Jaan teille itselläni toimivaksi osoittautuneen tavan paikata päivän kasvisvajetta. Resepti on niinkin simppeli kuin vihannekset ja kotitekoinen dippi.



Vihannekset ja basilikadippi

Porkkanaa
Punaista parikaa
Kurkkua

100g turkkilaista jogurttia
1-2 tl sinappia
1/2 valkosipulin kynsi
1/2 tl juoksevaa hunajaa
loraus sitruunan mehua
tuoretta basilikaa silputtuna
suolaa 


Olen ihan hullaantunut kaikkiin erilaisiin kotitekoisiin dippeihin. Tosi helppoa, makuvaihtoehtoja loputtomasti ja varmasti on puhdasta ja lisäaineetonta. Nam!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Getting ready


Ohhoh mikä sää sattui koulunpäättäjäispäivälle! En muista että koskaan olisin ollut ihan näin sateista. Toivottavasti iltaa kohden kirkastuu ja lakkiais- ja valmistujaisjuhlia viettävät saavat ansaitsemansa auringonpaisteen.

Täällä on iltapäivä lähtenyt käyntiin juhliin laittautumisen merkeissä.

Juhlamekkoni on ylösasta kermanväristä sifonkia ja alaosa on musta. Asusteiksi valitsin nudet peep toe-korkkarit, helmikaulakorun ja helmikorvikset. Laukkuna kenkien värinen clutch.


Juhlameikki on tällä kertaa hyvin kevyt, pääpaino kuulaassa ja hehkuvassa ihossa. Luomille valitsin Diorin paletista kevyesti persikkaisen sävyn, joka korostaa kivasti silmieni sinivihreää väriä. Huuliin persikkaan taittava kiilto, joka muuten puuttuu kuvasta.

Vielä viimeinen vilkaisu peiliin, lahja ja kukat kainaloon ja tämä neiti on valmis juhlimaan.

Ihanan kuplivaa lauantai-iltaa kaikille!



perjantai 1. kesäkuuta 2012

Puunausta ennen juhlaa

Huomenna olisi tiedossa erään ystävän valmistujaiset, joita juhlistamme isolla porukalla. Ennen kuin pääsen iltapäivällä pukemaan mekon ylleni, sujauttamaan korkkarit jalkaan ja tekemään meikkiä sekä kampausta, on tänään vielä ohjelmassa puunaustuokio päästä varpaisiin.

Vaikka haluan olla huoliteltu myös arkena, vaatii juhliin valmistautuminen aina hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Ja mikäs siinä, sillä itseasiassa rentouttava home-spa hetki juhlia edeltävänä iltana ja laittautuminen ennen juhlapaikalle lähtöä on varsin ihanaa. Etenkin jos siihen sisältyy hyvää seuraa ja lasi kuohuvaa. ;)

Tänään luvassa tällaista:



- manikyyri
- pedikyyri
- kasvojen kuorinta + naamio
- vartalon kuorinta ja kosteutus
- kevyesti päivettävä voide
- kulmien värjäys ja muotoilu
- hiusten pesu ja kosteuttava tehonaamio

Yöksi laitan vielä superkosteuttavan voiteen käsiin ja jalkoihin, sujautan ohuet puuvillasukat jalkaan ja aamulla iho on ihanan pehmeä ja kosteutettu.

Onko kenelläkään muulla yhtä hartaita juhlaanvalmistautumisrutiineja?